Seidi Koivusalo
Kylmät illat ja lisääntyvä pimeys. Luonto on laskeutunut talveen ja sen pystyy aistimaan aivan kaikkialla. Vaikka kylmyys ja pimeys eivät kuulosta houkuttavilta, on ympärillä paljon hyvää. Vaikkapa viltti, johon kääriytyä ja kynttilän valo, joka valaisee hämärän huoneen. Keväällä kävin Kuortaneella tietoisesti ensimmäisen kerran. Kävin työhaastattelussa, sillä olin huomioinut todella kiinnostavan kesäsomettajan työpaikkailmoituksen. Ajatuksena ei ollut etsiä varsinaisia kesätöitä, mutta joku jokin tässä ilmoituksessa puhutteli vahvasti. Työhaastattelussa tuntui hyvältä ja itsestään selvältä se, että tänne minä haluan. Se vahvistui kahvihetkellä kotileipomossa, jossa sain uskomattoman hyvää asiakaspalvelua esteettisessä ympäristössä. Se jatkui vanhemman herrasmiehen iloisella tervehdyksellä ja juttutuokiolla kaupan pihassa. Se paikka oli minun. Ensimmäisenä työaamuna ajaessani Seinäjoelta Kuortaneelle, kiinnitin huomiota jälleen tuohon lauseeseen, joka Kuortaneesta jäi jo heti ensimmäisellä vierailulla mieleen. Elämisen hehku. Olin pohtinut pitkään, mitä tuo lause tarkoittaa. Onko kyse vain mainoslauseesta ilman suurempia taustoja, vai onko asialla jotain perää? Tämä kesä tulisi olemaan sellainen, että aion ottaa siitä selvää! Ensimmäisen päivän loppupuolella olin jo huomannut, että kyse ei ole vain mainoslauseesta. Olin saanut kokea jotain sellaista yhteyttä ja lämminhenkisyyttä, jota en ollut missään ennen kokenut. Työpaikalle tullessani minut suorastaan kiskaistiin heti aamukahville ja epäselväksi ei jäänyt se, että olin tervetullut. Se tuntui pitkän pimeän talven jälkeen äärimmäisen koskettavalta. Elämisen hehku ei ole vain Kuortaneen kauniita maisemia, ei vain Kuortaneen Rivieran hiekkarantaa. Se ei elä vain tarinoissa ja historian havinassa, joka kertoo Kuortaneen kulttuurin moniväristä taustaa. Se ei ole vain upeaa musiikkia tai tunteita herättävää taidetta. Se ei ole vain upeita pohjalaistaloja, eikä suurta urheilun juhlaa. Se sisältää kyllä kaiken tämän, mutta jotain olennaista vielä puuttuu. Elämisen hehku näkyy teissä, rakkaat ystävät. Te olette niitä, joista hehku on lähtenyt matkalleen. Se hehku loistaa hymynä vastaantulijan kasvoilla ja iloisena tervehdyksenä kaupan hyllyjen välissä. Se hehku loistaa rohkeutena yrittää ja kulkea kohti omaa unelmaa. Se hehku siirtyy kävijän sydämeen lämpimän kohtaamisen ja yhteyden kautta. Kävijä saa ottaa hehkun mukaansa ja elää sen voimasta pitkään. Vaikka aikaa on vierähtänyt, saa tämän tekstin kirjoittaminen kyyneleet silmiini. Sen myötä ymmärrän, kuinka pitkälle on saanut päästä elämisen hehkun voimalla. Ymmärrän myös sen, kuinka laajan merkityksen mennyt kesä jätti minun elämääni ja koko tulevaisuuteeni. En osaa siitä riittävästi edes kiittää. Ihminen voi lähteä hetkeksi Kuortaneelta, mutta Kuortane ei lähde ihmisestä. Muista hehkua. Ja jos se hehku elämän vaikeuksien keskellä joskus hämärtyy, tiedän tarkalleen, mistä sen saan takaisin. Ja muuten - joulukuussa aion sitä hehkua tulla varastoimaan lisää joulukonsertin merkeissä Kuortaneen kirkossa 8.12. Toivottavasti siellä saamme monen kanssa nähdä. Seidi Koivusalo, Kuortaneen kunnan kesäsomettaja 2024
0 Kommentit
Pirjo Uusitalo-Aura
Kokoonnuimme 16.10. Kuortaneelle keskustelemaan siitä, mikä tekee paikkakunnasta niin erityisen ja millaisilla keinoilla voimme tuoda sen vahvuuksia esiin. Kärkitekijöiksi nousivat Kuortaneen maisemat, yhteisöllisyys ja luonnonläheisyys. Monella meistä on vahva tahtotila tehdä Kuortaneesta entistä houkuttelevampi niin matkailijoille kuin nykyisille ja uusille asukkaille. Mikä vetää ihmisiä Kuortaneelle? Kuortane houkuttelee monenlaisia ihmisiä idyllisyydellään ja aktiivisella yhteisöllään. Täällä on helppo tuntea yhteenkuuluvuutta – ei pelkästään samanhenkisten ihmisten kanssa, vaan myös itse paikan kanssa. Esimerkiksi teollisuuslaitokset ja Kuortaneen Urheiluopisto tarjoavat työmahdollisuuksia, mutta paikkakunta on paljon muutakin kuin työpaikkoja ja urheilua. Luonto on tärkeä osa Kuortaneen viehätystä. Mahdollisuudet harrastaa luonnossa – vaikkapa pyöräilyn, kalastuksen, marjastuksen ja muun luontoulkoilun parissa – tekevät tästä ympäristöstä erityisen. Ekologisuus on myös arvossaan, sillä esimerkiksi järven hyvinvoinnista pidetään huolta. Kuortaneella on tilaa rauhoittua ja vetäytyä luonnon ääreen, mutta samalla myös hyvät kulkuyhteydet muihin paikkakuntiin tekevät elämästä täällä kätevää. Paikallinen murre, tervanpolttotraditio ja tervarahoilla rakennetut perinteiset kaksfooninkiset kertovat alueen historiasta ja antavat Kuortaneelle oman, ainutlaatuisen identiteettinsä. Näillä asioilla on paljon merkitystä myös vapaa-ajan asukkaille, jotka viipyvät Kuortaneella keskimäärin 53 vuorokautta vuodessa! Tarinallistaminen ja yhteistyön voima Yksi keskeinen idea tapaamisessamme oli tarinallistamisen hyödyntäminen Kuortaneen markkinoinnissa. Paikallinen tervan tarina ja alueen historia herättävät monenlaisia kiinnostavia mielikuvia, joita voimme käyttää Kuortaneen houkuttelevuuden vahvistamisessa. Yhteistyö eri tahojen välillä on kuitenkin yhtä tärkeää. Kuortaneen paikalliset yhdistykset, kuten Leijonat, Reserviläiset, Yrittäjät, Kuortaneen Kunto, Martat ja lukuisat kyläyhdistykset, voivat kehittää paikkakuntaa yhdessä tehokkaammin kuin yksinään. Yhteinen tavoite yhdistää voimavarat, ja järjestöjen välinen yhteistyö voisi luoda uusia mahdollisuuksia, kun osaaminen ja resurssit kumuloituvat. Verkostoitumista voitaisiin laajentaa myös yli kuntarajojen, jolloin mm. seurat voisivat järjestää tapahtumia yhdessä ympäristökuntien kanssa. Kuortaneen yhdistystoiminta tarjoaa asukkaille ja vapaa-ajanasukkaille sosiaalisen verkoston ja tukiverkon, mikä tekee elämästä Kuortaneella entistä mielekkäämpää. Tällaiset sosiaaliset verkostot ovat erityisen tärkeitä uusille tulijoille, jotka haluavat löytää paikkansa yhteisössä. Aktiivisempi lähestymistapa ulospäin voisikin tuoda Kuortaneelle uusia mahdollisuuksia ja herättää kiinnostusta myös alueen ulkopuolella. Kuortane – yhteisö, jossa on tahtoa menestyä Kuortane on enemmän kuin vain kaunis paikka – se on yhteisö, jossa on vahva tahto menestyä ja luoda yhdessä parempi tulevaisuus. Meillä on mahdollisuus kehittää Kuortanetta juuri sellaiseksi paikaksi, jossa niin asukkaat kuin vierailijat viihtyvät. Hyvä sijainti, aktiivinen yhteisö ja kaunis luonto ovat vahvoja vetovoimatekijöitä, ja kun lisäämme tähän yhteistyön, tarinallistamisen ja kulttuuriset elementit, olemme hyvällä matkalla kohti tavoitteitamme. Kuortaneella on paljon tarjottavaa, ja kun yhdistämme voimamme, tästä tulee entistä parempi paikka kaikille. Ossi Aura
Minulla on kokemusta Kuortaneesta jo yli 50 vuoden ajalta. Ensimmäinen kerta oli SVUL:n piirileiri ja siellä pesäpallo ottelut vuonna 1969. Sen jälkeen vierailin Kuortaneen urheiluopistolla useita kertoja vuosittain ensin urheilijana, sitten valmentajana ja kouluttajana ja lopulta olin urheiluopistolla myös töissä vuonna 1987–1989. En ole siis ensimmäistä kertaa Kuortaneelle saapuva satunnainen matkailija, vaan varsin hyvin Kuortanetta tunteva kesäkuurtanelainen. Lomailen paikkakunnalla suunnilleen 50 päivän verran vuosittain. Tästä kokemuksesta on hyötyä, tiedän mistä puhun. Pohdinnan pohjaa MyKuortaneen tilaisuudesta 16.10.2024 Olin kutsuttuna keskustelemassa MyKuortaneen, siis Kuortaneen matkailuyhdistyksen tilaisuudessa 16.10.2024. Yritän nyt kirjoittaa blogin muotoon tuon tapahtuman pohdintoja. Olen töikseni blogannut viimeisen 10 vuoden aikana yli 400 kertaa kertoen tutkimustuloksista ja niiden tulkinnoista johtamisen alueella. Se on minulle helppoa, mutta tällainen vähän vapaamuotoisempi kirjoittaminen vaatii erityistä innostusta. Onneksi mainittu tilaisuus, jossa Tommi Pärmäkosken kanssa virittelimme keskustelua, antoi minulle sekä faktaa, että intoa kirjoittamiseen. Rauhallinen Kuortane vetää minua puoleensa Kuortane on rauhallinen paikkakunta, joku voisi sanoa, että jopa hiljainen. Ei kuulemma tapahdu yhtään mitään, joka tosin ei pidä paikkaansa! Mutta rehellisesti sanottuna rauhallisuus ja hiljaisuus lakeuden avarassa maisemassa – siinä silmä lepää: se on se juttu mikä Kuortaneelle vetää. Voi vain olla rauhassa, voi liikkua rauhallisesti tai hengästyen. Ainakin minulle lomassa tärkeää on rauhoittuminen ja pääkoppansa tuulettaminen. Se onnistuu hyvin Kuortaneella. Minulle tämä tarkoittaa polkupyöräilyä, hiihtoa, kävelyä, sauvakävelyä poluilla, latupohjilla ja pikkuteillä kauniissa Kuortaneen luonnossa. Moni voisi sanoa, että hiljaisuus on pelottavaa, mutta minulle se on tärkeä osa loman viettoa. Aktiivinen Kuortane sopii minulle myös Mutta eihän pelkkä rauhallisuus lomaa rakenna. Kuortane tarjoaa paljon erilaisia aktiviteetteja, erityisesti liikunnan ja luonnossa liikkumisen alueella. Hyödynnän aika usein Kuortaneen urheiluopiston palveluja, eritoten kuntosalia ja uimahallia. Ja olisihan opistolla kymmeniä muitakin liikuntalajeja kokeiltavaksi, minulle nuo mainitut riittävät. Kympin maasto, siis ampumaradan alue tarjoaa toisen loistavan paikan liikunnan harrastamiseen. Latupohjat ovat talvisin hoidettu viimeisen päälle ja reiteistä löytyy minullekin sopivaa suhteellisen tasaista kierrosta kierrettäväksi – ja sitten kovakuntoisille vaativampaakin maastoa. Kesällä latupohjat palvelevat hyvin sauvakävelyn harrastamista. Ja itse ampumarata on mielenkiintoinen mahdollisuus Kuortaneella; se on vapaasti käytettävissä, mm. ampumakopeilla voi käydä asettaan kohdistamassa ja vieraita opastamassa. Kesällä torstaisin kello 18.00 pääsee ampumaan metsästystrappia haulikolla hyvin edullisesti, joten tervetuloa tutustumaan! Uusi liikuntareitti on Kuortaneen Ladun toteuttama 60 kilometrin maastopyöräilyreitti. Siihen pitää tutustua ensi kesänä – vaarana on tosin ”läskipyöräfillarin” hankinta. Kunnon välinein se maastopyöräilykin maistuu paremmalta. Kaikki Kuortaneen liikuntamahdollisuudet on kerätty kunnan verkkosivulle kuortane.fi/vapaa-aika/liikunta/liikuntapaikat-a-o/ Kulttuuria, kalastusta ja Kuhinat! Kuortaneen aktiivisuus ei ole pelkkää liikuntaa, sieltä löytyy myös kulttuuria, kalastusta ja Kuurtaneen Kuhinat! Kulttuurin kruunu on Soile Yli-Mäyryn Taidehalli, jossa vierailen joka kesä ja johon viemme aina vieraamme. Taidehallissa voi hyvällä onnella tavata myös itse taiteilijan, jolloin taidekokemus syvenee varmasti. Kuortaneella on vahva musiikkiperinne, alkaen Heikki Klemetistä, suomalaisen kuorolaulun uranuurtajasta. Nykyään paikkakunnalla toimii mm. Kuortaneen Soittokunta ja monia pienempiä kokoonpanoja, sekä kuoroja. Itse olen ollut kieltämättä vähän laiska musiikin kuluttaja. Kalastukseen Kuortaneenjärvi tarjoaa ympärivuotiset mahdollisuudet. Järvi on kuuluisa kuhakannastaan, toki sieltä löytyy myös haukia, ahvenia, lahnoja ja muikkuja. Itse olen ”hyvän kelin sunnuntaikalastaja”, hyvällä säällä on kiva uistella kuhaa ja laskea verkot. Aina ajoittain innostun ja pääsen savustamaan lahnaa ja ahventa, joskus uistimeen jää se komia kuhakin. Kuurtaneen Kuhinat on pakko mainita – siellä ovat kaikki! Kuhinat ovat siis markkina- ja kulttuuritapahtuma, joka kokoaa yhteen kaikki kuortanelaiset, Kuortaneelta muuttaneet ja kesäkuurtanelaiset. Heinäkuun kolmannen viikon paikkeilla Kuhinaviikon täyttävät monet kulttuuritapahtumat. Kolme kertaa olemme, kesäkuurtanelaaset ja MyKuortane, järjestäneet Kuurtanesjärven Kulttuuripyöräälyn, jossa yhdistyy liikunta, kulttuuri ja yhteisöllisyys. 33 kilometrin lenkki Kuortaneenjärven ympäri, pysähdyspaikkoina Yli-Mäyryn Taidehalli, Alvar Aallon reliefi, Kuortaneen kirjakauppa, Klemettimuseo, Urheiluopisto, Suomen sodan opastuskeskus, Piiskoomänty ja Galleria Usva. Näiden lisäksi reitillä voi ihastella komeita kaksfooninkisia – perinteisiä komeita hirsitaloja. 33 kilometriä tuo liikuntaa ja koko tapahtuman järjestely yhteisöllisyyttä. Ensi kesänä, heinäkuussa 2025 Kulttuuripyöräälyyn kuuluu taas tervahautaan tutustuminen. Kuortanehan on kuuluisa tervantuottaja – pääosa kaksfooninkisista on rakennettu tervanmyynnistä saaduilla tuloilla. Ihmiset tekevät Kuortaneen Liikunta- ja muita mahdollisuuksia Kuortaneella on paljon. Mutta eihän se vielä riitä; ihmiset tekevät Kuortaneesta Kuortaneen. Ja ihmisiä löytyy eri järjestöistä, tietysti kunnan palveluksesta, urheiluopistolta ja monista muista matkailijoita ja lomalaisia palvelevista yrityksistä. Usein pohjalaisia sanotaan jäykiksi ja vähän vaikeasti lähestyttäväksi. Kuortanelaisten osalta tämä on kyllä aivan puppua! Olen kokenut eri yhteyksissä ihmiset mukaviksi ja helposti lähestyttäväksi ja sillä tavalla he osaltaan rakentavat aktiivista ja eläväistä Kuortanetta. Tietysti aktiivisuus lähtee aina itsestä, jos lähtee mukaan toimintoihin ja tapahtumiin, lähtee tapaamaan ihmisiä niin silloin tietysti tutustuu ihmisiin ja löytää heistä uusia tuttavuuksia. Itse lähdin uteliaana mukaan Kesäkuurtanelaisten toimintaan jo vuonna 2007 ja sen kautta olen tutustunut kymmeniin ja kymmeniin mukaviin ihmisiin. Olen Kuortaneen lomillani siis aivan kuin kotonani! |
AuthorWrite something about yourself. No need to be fancy, just an overview. ArchivesCategories |